By akademiotoelektronik, 04/10/2022

Kaksi vuotta Brexitin jälkeen ranskalainen kylä Englannin aikaa

Muutama päivä ennen joulua pääaukiolla sataa tulvia. Keskiaikaisen kaupungin mukulakivikaduilla on siluetteja etsimään suojaa. Alet-les-Bainsissa Audessa talvi on märkä. Keskellä Place de la Républiquea, stoinen anorakki, huppu päässään, pitkä vaalea nainen, jolla on kirkkaat silmät, jättää mieluummin huomiotta varjoisen taivaan keskittyäkseen hienovaraisesti poseeraamiinsa koristeisiin. Antoinette Fairhurstia pidetään kaikkien tämän 390 asukkaan kylän "sieluna" cassoulet- ja blanquette de Limoux'n maassa. Brittiläinen sielu, tarkemmin sanottuna, hänen vähäisenä aksenttinaan ei jää sitä mieleen.

→ TUTKIMUS. Espanjan brittien kannalta Brexitin jälkeinen tilanne ei juuri muutu

Hän ei ole ainoa, joka on ylittänyt Englannin kanaalin asettuakseen tänne kataarimaahan, pieneen kylpyläkaupunkiin. Kuinka monta brittiä ja englanninkielistä puhuu näiden hylättyjen kivitalojen suljettujen ovien takana, jotka on kunnostettava tyylikkäästi? Ei virallisia numeroita, eikä Union Jackia ikkunoissa, mutta niitä olisi monia tässä kylässä istumassa Aude-joen rannalla. Vain juliste liimattu ikkunoihin kauneus & The Beast, pantomiimiesitys, hyvin englantilainen jouluperinne, osoittaa huomaamattomasti heidän läsnäolonsa. Esitys, joka esitetään Théâtre dans les vignesissa, entisessä viinitilassa Cornèzen kylässä lähellä Pomasia. Esityksessä esiintyy iloinen brittitrubaduuriryhmä Limoux'sta, joista osa asuu Alet-les-Bainsissa.

Mitä he kaikki tulivat etsimään kaukaa kotimaansa Englannista? Antoinettelle "se oli Keithin (hänen miehensä, toimittajan huomautus) unelma asua Ranskassa". Mutta hänen? "Ei ainakaan", hän sanoo neljätoista vuotta myöhemmin. Se kerrotaan teekupin ääressä suuressa keittiössä, joka toimii olohuoneena kauniissa 1800-luvun rakennuksessa, jonka pariskunta on kunnosttanut huoneiksi. Antoinette ei kuitenkaan ollut kotiihmisen tyyppi. Hän syntyi Oxfordissa, kasvoi Stratford-upon-Avonissa, William Shakespearen maassa, ja lähti Yhdistyneestä kuningaskunnasta Israeliin ja jäi siellä kymmenen vuotta. Avioeron ja kahden lapsen jälkeen hän tapaa Keithin ja he löytävät kesällä Ranskan viehätysvoimat. "Emme tienneet mitään tästä alueesta, emme mitään katareista. Mutta Alet vietteli meidät, tunsimme olomme kotoisaksi. »

Genevejärveä vastaava aarre

Ollakseni rehellinen, Alet-les-Bains ei ole mikä tahansa kaupunki. Vuonna 1578 hänen nimensä on jo alueen kartalla, samalla tavalla kuin Carcassonne. 35 piispaa seurasi toisiaan benediktiiniläisluostarissa, josta on nykyään jäljellä vain rauniot. Alet on tuntenut hyviä aikoja, eläessään vuoteen 2009 asti magnesiumpitoisten kivennäisvesiensä hyödyntämisestä ja luokitellut kansalliseksi omaisuudeksi vuonna 1886. Pormestarin Ghislaine Tafforeaun mukaan Genevejärvellä on vastaava aarre reservissä. Mutta sen jälkeen toiminta on pysähtynyt ja aarre virtaa jokeen.

Ensimmäiset kolme vuotta? "Koe", Antoinette muistelee. Kun he saapuivat, hän ja hänen miehensä eivät puhuneet ranskaa, mikä aiheutti väärinkäsityksiä varsinkin urakoitsijoiden kanssa. ”Tiesin kuinka sanoa valkoista hepreaksi ja vaadin sanovani Levin yrittäjälle, joka ymmärsi viiniä. "Lapsistani nuorin oli 1-vuotias, vanhin 11-vuotias, se oli talouskriisi vuonna 2008, meillä ei ollut työtä, lainaa takaisin ja työtä kesti kaksi vuotta! Puhumattakaan siitä, että lähtiessään Englannista Antoinette tunsi katkeavansa siteet maahansa. Uudessa "kaikki oli toisin, meidän piti sopeutua".

Gerri Kimber, hänen ystävänsä, tutkija ja kirjailija Katherine Mansfieldin kansainvälinen tutkija, koki enemmän tai vähemmän saman matkan. Lomat Ranskassa ja todellinen intohimo Molièren kieleen. Opiskelijana Gerri tuli säännöllisesti Ranskaan. Sitten perhelomat Ranskassa, rakkaus ensisilmäyksellä konjakkiin ja lopulta Minervoisiin. Nykyään Gerri ja hänen miehensä asuvat Antugnacissa, 11 km:n päässä Alet-les-Bainsista, ylemmän Auden laakson sydämessä, josta hän näkee Rennes-le-Châteaun tornin.

Viini ja vesi Aletista

Se on myös tarina sydämestä, jonka Dawn Stoller, luultavasti kylän vanhin, kirjoitti alueen kanssa. Kolmekymmentäneljä vuotta sitten hän jätti miehensä, historiallisten monumenttien arkkitehdin, kanssa matkatavaransa Alet-les-Bainsiin kulkittuaan alueen turisteina ristiin. Ja nukkuivat teltassa neljän lapsensa kanssa. ”Matkusimme autolla, Ryanair ei ollut vielä avannut monia halpalentoyhtiöitään Carcassonneen. Tykkäsimme vierailla ja tutustua. Hekin rakastuivat kylään. Monsieur, historian ystävä, uppoutui kataarien eepokseen, ja heidän jälkeensä pari ystävää tuli asettumaan sinne.

Myös taloudelliset ehdot helpottivat heidän tuloaan. Englannin punnan ansiosta, jonka kurssi oli erittäin edullinen, britit sijoittivat kiveen. Ensin he hankkivat pienen kapean kivitalon vallien sisäpuolelle, sitten kunnostivat ja laajensivat sitä vuosia myöhemmin liittämällä siihen naapuritalon ja sen puutarhan. Oven edessä kostean talven kylmyyttä kestävät mehikasviruukut osoittavat, että talossa on kiire ympäri vuoden.

Tämä viime vuodesta leskeksi jäänyt kaunis vahvanainen, joka istuu sohvallaan lähellä erkkeri-ikkunaa, joka sukeltaa puutarhaan talven väreissä, muistaa heidän saapumisensa ja heidän pyrkimyksensä sulautua paikalliseen elämään. "Alussa tapasimme kylän vanhan miehen, jolta kysyimme, mitä meidän pitää tehdä päästäksemme mukaan, hän vastasi töykeällä äänellä: "Noudata lakia, juo viiniä ja Alet-vettä!" Dawn muistelee nauraen. . Hän tuli usein takaisin sen jälkeen tuomaan meille perunoita. Hän sanoi päättäväisellä äänellä: "Englantilaiset pitävät perunoista!" Dawn ja hänen miehensä ottavat "pehmeän" lähestymistavan integraatioon. Täynnä hyvää tahtoa he liittyvät seurakuntalaisten joukkoon siivoamaan kirkkoa. "Ensimmäisellä kerralla yksi heistä sanoi meille ilkikurisesti hymyillen: "Menkää puhdistamaan Jeanne d'Arcin patsas kirkon takaosassa." »

Vuodet kuluvat ja pariskunta sulautuu paikalliseen maisemaan, osallistuu illallisiin ja juhliin. Heidän lapsensa ja kahdeksan lastenlasta ylittävät kanaalin säännöllisesti lomalla, kesällä ja talvella. Porraskäytävässä kuvagalleria on täynnä perheen muistoja. Elämä virtaa, suloinen ja onnellinen.

Brexit-kansanäänestyksen "kataklysmiin" asti 23. kesäkuuta 2016. Kyllä-äänen voitto häiritsi brittien rauhanomaista elämää Aletissa ja sen ympäristössä. Sinä kohtalokkaana päivänä, jolloin Yhdistynyt kuningaskunta päättää sanoa ei Euroopan unionille, Dawn tuntee "paljon vihaa maanmiehiään kohtaan" ja menee istuttamaan Euroopan lippunsa ovensa eteen. Brexit, joka jakaa britit Kanaalin yli, aiheuttaa todellisen jakautumisen pienessä Occitanian yhteisössä. Kuka olisi uskonut, että Auden kylä laskee kovia brexitereitä asukkaisiinsa?

Brexitin jälkeen ilmapiiri ei ole enää sama Eurooppaan. Ranskan kruunun ja kataarien harhaoppisten välisen sodan aikana järisyttäneen keskiaikaisen kaupungin muurit kaikuvat jälleen toisten vihasta ja toisten raivosta. Lähes kuusi vuotta on kulunut ja "kylän tunnelma ei ole enää entisellään", myöntää yksi brittiläisistä, joka haluaa pysyä tässä asiassa mieluummin nimettömänä. Brexit on aiheuttanut levottomuutta ja jännitteitä ulkomaalaisten yhteisössä. Illallisjuhlissa sanotaan, että aihetta vältetään huolellisesti.

→ KESKUSTELU. Ranska - Yhdistynyt kuningaskunta, pitäisikö meidän pelätä pysyvää kriisiä?

Dawn ei ole vieläkään toipunut. "Todellinen psykologinen shokki tälle innostuneelle eurooppalaiselle. Olen syntynyt Belgiassa, ja minulle Eurooppa on suuri kansakuntien perhe. Meillä oli säännöt ja se toimi. Ennen kansanäänestystä hän matkusti Lontooseen puolustamaan Eurooppaa ja osoittamaan mieltään yli miljoonan ihmisen kanssa Britannian pääkaupungin kaduilla. Ylpeänä heilutellen kylttiä "Mamie on Eurooppaa varten".

Gerri puolestaan ​​kuvailee "sokkitilaa". "Varsinkin kun jotkut ranskalaiset tunsivat itsensä loukkaantuneiksi, ikään kuin käännämme heille selkämme. Hän herättää joidenkin Auden pienten kylien pormestarien huolen lähettämällä äänestäjilleen sähköpostin muistuttamaan heitä siitä, että britit olivat edelleen osa heidän yhteisöään, vaikka kuningaskunta oli paiskannut Euroopan oven.

Kaupungin virkamiesten hässäkkä voidaan ymmärtää. Mitä näille pienille kaupungeille tapahtuisi, jos englantilaiset "parhaat vihollisemme" hylkäsivät ne, kun ne muodostavat suuren osan väestöstä ja ohjaavat taloutta? Usein vielä toiminnassa olevien pariskuntien saapuminen on mahdollistanut koulun ylläpitämisen. Ja pelasti kylän… ”Aletissa meillä on 26 lasta jaettu kahteen luokkaan, yksi pienestä päiväkodista CE1:een ja toinen luokka CE2:sta CM2:een, päiväkodin ja ruokalan kanssa”, täsmentää pormestari Ghislaine Tafforeau. Koulun pihalla istutettiin plataania, ja se oli yhden kylän monista suihkulähteistä vieressä, ja Antoinetten neljä lasta kasvoivat, ja Dawn opetti siellä englantia.

Vaaliluetteloista naarmuuntunut

Vaikka monet britit haluavat seurustella ja puhua vähän ranskaa jopa useiden vuosien jälkeen, toiset osallistuvat aktiivisesti paikalliseen elämään ja antavat sille usein energiaa. Tim Raby, British Troubadours of Limoux'n johtaja, saapui Oxfordista vuonna 2017 kaupallisen yrityksen lentäjäksi. Nykyään hän työskentelee kentällä toimenpiteiden valvonnassa. Kuten muutkin, hän antautui "ranskalaisen elämäntavan viehätykseen upealla alueella, jota ympäröivät viinitarhat ja kaikki mukavuudet". "Brexit, hän sanoo, ei ole muuttanut (hänen) elämää paljon. Hänen ainoa katumuksensa? Cheddar, jota hän ei enää tuo Lontoosta "hirvittävien" verojen takia. Association des artistes alétois (AAA), jonka perustaja ja jonka puheenjohtaja on Bernard Espeut, sisältää monia englanninkielisiä taiteilijoita. "Jos ulkomaalaisia ​​ei olisi paikalla, hän sanoo, että kylä olisi vähemmän avoin ulkomaailmalle. »

Mutta Antoinettelle, kylän sielulle, isku on kova. Hyvin integroitunut Alet-les-Bainsiin, joka muodostaa yhteyden englanninkielisen yhteisön välille - britteihin on sittemmin lisätty australialaisia, uusiseelantilaisia, amerikkalaisia... - halusivat asettua ehdolle kunnallisvaaleissa, painaa vielä enemmän. kylän päätöksistä ja suuntauksista. Brexitin jälkeen Ranskan britit ovat kuitenkin menettäneet äänioikeutensa ja asettua ehdolle paikallisvaaleissa. Vakava ongelma monille kaupungeille Oksitaniassa ja Uudessa Akvitaniassa, joiden osuus oli kaksi kolmasosaa vuonna 2014 valituista 900:sta Britannian kansalaisuuden omaavasta kunnanvaltuutetusta.

Brexitin vuoksi britit poistettiin vaaliluettelosta kesäkuun 2020 kunnallisvaaleissa. ”Meille, jotka olemme sijoittaneet kaiken tänne Ranskaan, jossa maksamme veromme, äänestämättä jättäminen on vaikeaa hyväksyä”, Antoinette myöntää. Gerrin kanssa he aloittivat kansalaisuushakemuksen ensimmäisellä puhelinhaastattelulla. "Olemme matkalla", väittävät kaksi ystävää. Ranskalaiseksi tuleminen on itsestään selvää Antoinettelle, jonka kaksikieliset lapset purjehtivat Englannin kanaalin kahden puolen ja muun maailman välillä. Yksi hänen tyttäreistään asuu Israelissa, toinen toivoo pääsevänsä poliisikoulutukseen Lontoossa, ja "kaksi viimeistä elävät varmasti Ranskassa".

Hajonnut perhe

Brexit on asettanut uudet säännöt. Tästä eteenpäin Pariisin ja Lontoon välisen vastavuoroisen sopimuksen mukaan Ranskassa asuvien brittien on hankittava kymmenen vuoden oleskelulupa. Toisen kodin omaavien henkilöiden oleskeluaika on rajoitettu 90 päivään, ja heidän on poistuttava Yhdistyneestä kuningaskunnasta kolmeksi kuukaudeksi ennen paluutaan.

→ LUE UUDELLEEN. Mitä britit ajattelevat viisi vuotta kansanäänestyksen "kyllä" jälkeen?

Rahoituspuolella Dawnin kaltaiset eläkeläiset joutuvat joutumaan punnan nousuihin ja laskuihin, mikä vaikuttaa eläkkeiden määrään. Ne ovat kaukana vuosista 1997-2007, jolloin puntaa vaihdettiin keskimäärin 1,5 euroon, ja huippu oli 1,6 vuosina 2000-2002. Talojen ostaminen Ranskasta ja niiden kunnostaminen osoittautui paljon halvemmaksi kuin Iso-Britannia . Sitten vuosina 2008-2009, maailmanlaajuisen finanssikriisin myötä, hinta romahti. Vuosina 2008–2019 keskimääräinen valuuttakurssi oli vain 1,2 euroa, mikä on 20 % laskua edelliseen vuosikymmeneen verrattuna.

"Mieheni ja minä olimme sijoittaneet säästömme eläkerahastoihin Englannissa. Brexitin jälkeen punnan pudottua menetimme paljon. Meidän piti olla varovaisia, rajoittaa itseämme. Elämämme on kuitenkin hyvä Ranskassa, olemme tehneet kovasti töitä sen eteen”, kertoo Gerri Kimber, joka jatkaa opiskelijoidensa opinnäytetöiden ohjaamista yliopistossa etänä ja konferensseja alueella Katherine Mansfieldissä.

Myös Ann McLeanin täytyi aloittaa uusi toiminta – hän tarjoaa käännöksiä ja opettaa englantia – korvatakseen tulonmenetyksensä. Tälle syntyperäiselle britille, entiselle ranskankieliselle opettajalle Kanadassa, jossa hän asui useita vuosia ennen kuin asettui miehensä kanssa Aletiin, Brexit on tuskallinen aihe, joka koskettaa häntä syvästi itsessä ja vahvistaa juuriaan Ranskassa. ”Olin 14-vuotias, kun Iso-Britannia liittyi EU:hun, joten olimme yhtä suurta perhettä. Brexitin jälkeen tunnen olevani avioeron lapsi, repeytynyt, hylätty. Ja olen pahoillani nuorten brittien puolesta, jotka eivät enää pääse käsiksi tähän eurooppalaiseen kulttuuritilaan. Valinnaisesti Alétoiseksi tullut hän hakee tänä vuonna myös kansalaisuutta.

Uusi Eire

Tekeekö aika työnsä ja rauhoittaa Brexitin synnyttämiä haavoja ja kiistoja? Sovittelu voisi joka tapauksessa käydä läpi Alet-ruokakaupan uudelleen avaamisen. Tämä todellinen yhteisöprojekti, jossa anglofonit ovat olleet vahvasti mukana, herättää yleistä innostusta. Sitä on pitkään pitänyt paikallinen nainen Annie. Mutta kun hän jäi eläkkeelle, paikka istui epätoivoisen tyhjänä odottaen jonkun ottavan yrityksen haltuunsa. Tehdäkseen ostoksia ja jopa ostaakseen yksinkertaisen patonin asukkaiden täytyi ottaa autonsa ja mennä Couizaan, läheiseen kylään, tai Limoux'iin.

Anglofoneilla oli idea tarjota Eleanor Spellmanille, joka tunnetaan nimellä Elie, huolehtimaan kaupasta. Kolme vuotta sitten miehensä kanssa Aletiin saapunut helmeilevä Dublinista kotoisin oleva irlantilainen otti ehdotuksen innostuneena vastaan ​​ja lähti Espérazan kylässä sijaitsevasta ruokakaupasta, jossa hän työskenteli.

Kaupunkitalolla, jossa hän viimeistelee tämän yhteisöprojektin hallinnollisia asiakirjoja pormestarin Ghislaine Tafforeaun kanssa, hän kertoo pariskunnan saapumisesta Aletiin: "Tulemme turisteiksi, yhdensuuntaisella lipulla, yövyimme". sanoo, että hän hymyilee leveästi punaisten hiustensa alla. Sillä välin paikallista hyvää tahtoa on saatu liikkeelle: Aletin sisustussuunnittelija on piirtänyt tilojen suunnitelmat uudelleen, toiset ovat maalanneet seinät, toiset ovat lahjoittaneet pöytiä, tuoleja, liesi, jääkaappi, astiat ja tietokoneen. Torstaina 9. joulukuuta yhteisö ja luomuruokakauppa-kahvi-tee avasivat ovensa Alétoisille.

Ovatko britit siellä vielä vuonna 2022? Les Margueritesissa, Antoinetten guesthousessa rue Nicolas-Pavillonin päässä, joka on nimetty piispankaupungin maineikkaan piispan mukaan, valmistaudumme ottamaan uudelleen vastaan ​​turisteja. Covidin leimaaman vuoden 2020, asiakkaiden puutteen vuoksi marraskuusta maaliskuuhun sulkeutuneen vuoden 2021 jälkeen, jolloin amerikkalaisia ​​ja brittiläisiä turisteja oli vähemmän, tarjous on mukautettu ranskalaisille asiakkaille.

Erittäin tyytyväinen uuteen ruokakauppaansa ja päättänyt parantaa ranskan kielen taitoaan, Elie valmistaa pikkuruokiaan amatööreille. Dawn valmistautuu myymään talonsa, mutta vie muistonsa Limoux'iin asuntoon valmistautuakseen vanhuuteensa. Mutta tapahtuipa mitä tahansa, kulttuuri on kohtaamispaikalla vuonna 2022, Bernard Espeut ja Ann McLean valmistelevat huhtikuulle kaunista näyttelyä Retiradassa vuonna 1939, ja kesäkuussa ensimmäinen festivaali "Alet en concert" allekirjoittaa tämän uudistuksen. Ranskalais-brittiläinen kylä.

.